lauantai 26. marraskuuta 2016

Marraskuu maan näytti...vaan lumihan sen peitti!

Iltoja itsekullekkin :)

Meinasi jo tuossa tulla suru puseroon, että niinköhän tulee musta joulu, kun pari viikkoa plussalla mentiin ja sade ropisi kattoon. Vaan nythän täällä oikein lumimyräkkä. Ihanaa ♥ Käyskentelin tuolla kylänraitilla kameran kans ja ihastelin tuulessa tanssivia hiutaleita katulampun valossa.




Kyllä tätä on ootettukin. Huomenna suuntamme pikkujouluihin, joten paremmin kuin hyvin, että maa on valkoinen :)

Etupihalta öistä kuvaa. Olihan noissa lyhdyissä kynttilät palamassa, vaan tuuli puhaltanut sammuksiin.


Ihanaa viikonloppua ♥ tavataan taas :)

lauantai 12. marraskuuta 2016

Syysmuistoja Osa 1


Lauantai-iltaa! Kiitoksia kommentoinnistanne viime postaukseen ♥ 
 Täällä kuuluu joululaulut jo kovastikkin. Ettei vaan loppuisi joulukausi liian äkkiä, niin on aloitettava ajoissa :) Mikäs tässä, kun maassa on lunta ja pakkastakin. Lyhtyjä pihamaalla ja muutama jäälyhtykin jo tehtynä. Ihan joulutunnelma. Mutta siitä en nyt aio kirjoittaa. Jotain sykyistä siis tulossa. Mulla nää tahtoo tulla vähän jälkikäteen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tässä elokuun alkua. Ja niinkuin näkyy syyskukkien kukinta alkanut.


Syyskuuta jo mennään ja kukinta vaan yltyy.
 Perustin pienen niityn noitten kiesien eteen, todella pienen :D Mutta jostainhan se on aloitettava.

Siemenpussissa oli monivuotisiakin mukana, joten innolla ootan miten ensi kesänä käy.

Toissakesän suihkualtaan tyttö on päässyt niityn keskelle.


Ruusutarhakin syyskuussa.

 Ensilumen aikaan lokakuun lopussa.

Heti silloin illalla piti laittaa lyhtyjä :)



  Eilisen tilannetta, eli lunta on tullut hieman enemmän. Hyvä vaan. 

Tämmöiset kuulumiset.

Hyvää isänpäivää kaikille isille ja muille muuten vaan mukavaa sunnuntaita ja ensi viikkoa ♥




lauantai 5. marraskuuta 2016

Pikkupuutarhureiden syystouhut!


Hyvää pyhäinpäivää! Taas on vierähtänyt aikaa edellisestä vierailusta tänne.
Jospa joutaisi useammin, kun nuo puutarhajutut on nyt kevääseen asti loppuneet. Saatte näin jälestäpäin päivityksiä koko kesältä ja syksyltä, hih  :D  

Nyt aattelin esitellä teille pikkupuutarhureiden syystouhuja. Kovasti haravoivat ja siivosivat pihaa...ainakin jotkut :) Tällä hetkellä lumi peittää pihan ja puutarhurit ovat menneet sisätiloihin viettämään talvea.

 Pihansiivouskokous ja työnjako!
  

Äiti istuttaa kukkasipulit ja kaivaa talvenarat ylös, tyttö haravoi lehdet kasaan ja kaikki yhdessä viedään ne pois.

Iskä ja poika siivoaa vessan ja virittää valot. Vaan toinen on hävinnyt paikalta ja toinen vetelee hirsiä vessan takana :D 


Piha oli siivottu, mutta sitten iski Rauli-myrsky. Voi voi.

No niin, myrskyn jäljet siivottu ja kanervia istutettu. Loput lehdet saa jäähä maahan.
(hahaa, jonkun kädenjälki näkyy tuossa patterivalojen johtohässäkässä :D )


 
 Nyt vaan nautitaan ihanista valoista, laitetaan grilli tulelle, ja pietään sadonkorjuujuhlat ennen talvea.
Sitten lukittaudutaan sisälle ja nukutaan talviunta kevääseen asti♥

Hehkulamppu ihan omiaan tämmösen pikkupihan pihalampuksi :)

Semmosta tällä kertaa. Oikein hyvää Pyhäinpäivää teille ♥