lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kevät keikkuen tulevi!


Heikunkeikun! Mukavasti on lumet sulaneet pihasta ja haravointi on päässyt alkuun. Syksyllä tosin haravoitiin, että eihän siellä oikeastaan ole, kuin ne jotka tuuli on kuljettanut puiden, pensaiden ja monivuotisten kukkien peittona olleet lehdet. Ja ne lukemattomat oksat, joita tuuli repinyt koivuista ja lehtikuusista. Niitä polttelinkin viime viikonloppuna.
Upeita auringonlaskuja ollut ja mukavasti niitä on saanut seurata yläkerran ikkunasta, kun ei ole viitsinyt/jaksanut lähteä ihan paikan päälle.




  Hienoa oli seurata tuon pilven etenemistä.

Pääsiäispäivänä tuli poltettua oksia, kunnon noitakeittoa :D



Syttyihän se viimein ja pitihän siinä keittää kaakaot. Makkaratkin paistettiin, tottakai.

Ostin ensimmäiset orvokit, en kyllä muista, että aikaisemmin olisi pääsiäisen aikoihin ollut kaupoissa muita, kuin narsisseja.

 Eilenillalla oli ihan silmiin pistävän sininen taivas.

Tänään tuli taivaalta jumalattoman kokoisia hiutaleita, oikeita rättejä. Jännää aikaa tää kevät, kun ei oikeen tiijä mitä sieltä taivaasta oikeen tulee. Vähänku naisen luonne :D

Siitä huolimatta tai juuri siksi mukavaa viikonloppua :)

Kiitän taas kommentoijia ja lukijoitani ♥

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Huhtikuun humahus!

Heissan! Huhtikuu humamuttaa, on sanonta. Vaan mitähän lie tarkoittaa? Hummauttaako lumet huitsin nevadaan vai lunta lissää? Kevättä päin ollaan taas jokatapauksessa  menty viime postauksesta. Ilmoja on pielly, kaiketi normaaleja kevätsäitä. Välillä hitokseen lunta ,räntää ja vettä. Rakeitakin siinä välissä. Kaikkea, mitä taivaasta vaan saattaa tulla.
 Onneks ei vielä pikku-ukkoja tai puukkoja :D 
Mutta ollaanhan toki saatu ihanaa aurinkoakin. Ja jäällä on taas kävelty. Nyt en enää uskaltauisi, sillä rannat alkaa olla jo semmosessa loskassa ja osassa kohti jo aivan sulia.
Ihana kevään tuoksu joskus aamuisin..aah ♥ 

Tässä taas kuvakimaraa.

Nää oli ihmeellisiä renkaita, ekana mietin, että mopoko pyöriny. Mutta ei varmaan, vaan tuuli tehny omia taideteoksiaan.


Siinä mun uimapaikka, sulamista ootellessa.

Eilinen auringonlasku. Yksinäinen varis siinä mietiskelee.

Viime viikolla ilmaa oli jos minkälaista, luntakin tuli parina päivänä oikein urakalla.


Onneks nämä jo sulaneet ja maa näkyvissä.

Taas piti käydä viikolla venettä katsomassa.

Ihana kuutamo taas taivaalla ♥

Ei sitä ihan pimeillä ajella :D 
Viis vuotta sitten tökkäsin ohjaustangon runkoon aurinkokennovalon. Näyttääkin muuten ihan pyöränlampulta. Palanu koko talven aina iltaisin. Pikkuse verran huvittavan näkönen :D 

Kukkien siemeniäkin olen laittanut kasvamaan ja lobelia, tomaatti ja pinaatti näyttää jo lähteneen kasvuun. Tomaatista yksi vihje, tiijä sitten, miten loppupeleissä käy, mutta laitoin tomaatinsiivun multaan ja kolmen viikon päästä oli kuusi versoa noussut pintaan. 
Joltain sivulta netistä sen vihjeen bongasin.  

Jokos te olette laittaneet kasvatuksia?

Kiitoksia kommenteista edelliseen postaukseen ♥

Oikein mukavia kevään alkupäiviä ja jaksamista :)