keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kukkivat työkalut!


 
Heissan pitkästä aikaa. Ihanat ilmat ovat pitäneet minut poissa koneelta, vaan nyt tuo sade ajoi sisälle möyrimästä. Joten tässä on aikaa päivittää kuulumisia ja kuvia.
Vaikeaa tosin oli saaha yhtäkään kuvaa ladattua tuolta albumista tänne. En ymmärrä, mikä tässä niin tökkii. Yritin kommentoija teijän ihania postauksiannekin, vaan yksikään ei lähtenyt. Luen kuitenkin kaikki, mitkä oon omalle sivulle lukuluetteloon ladannut. Että hengessä roikun, vaikken sanaakaan ulos saa :)

Meillä on muuten kummallisia työkaluja pakit täynnä. Niillä ei voi tehä mitään muuta, kuin ihailla ja nuuhkia. Eivätkä muuten haise öljylle tai rasvalle.
En muuten tiijä mikä tuo kukka on. Ihanku syysleimun pienoismalli. Saa kertoa, ken tietää :)








Syksyn tulon on huomannut iltaisin muutenkin, kuin pimeästä. Illat tuoksuvat viljalle ja jäähyväiselle. Haikeata. Ne helteet taisivat nyt olla tässä. Ei sillä, pimeät elokuun illat on nautittu täysillä. Samoin koko kesä. Vai onko liikaa näkynyt postauksia :) Silti oon niiiiiiiin kesä ja helleihminen, että toivoisin kesän jatkuvan pitkälle syksyyn. 

Välillä täytyy huilata ja lukea puutarhalehtiä.


Oikein lämmintä viikonloppua ja nuuhkikaa kukkien voimaannuttavaa tuoksua :)



8 kommenttia:

  1. Tuntuu noita komentointi ongelmia olevan muillakin, miulla on muutama blogi joihin ei pääse kommentoimaan.
    hauska kukkiva työkalupakki,kukkaa en tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti. Viime kesänä pakit olivat vaan koristeena, mutta nyt oli liikaa siemeniä ja astioista puute :)

      Pitäisi saaha sinne bloggerin päämajaan tietoa, mutta miten? Typerää tämmönen, kun niinpaljon kuitenkin on näitä bloggerin käyttäjiä.

      Poista
  2. :D hauska idea! Itselläni on vain helpotus kun helteet kaikkoaa. Tuntuu että herää taas elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu :) Niin tosiaan teitä viileämmän ilman tykkääjiäkin on, nyt saat sinäkin nauttia ilmoista :)

      Poista
  3. On se hyvä, että sait kuvat ladattua, on niin upeita ideoita ja kukkia taas :) Bloggerilla tuntuu kovasti olevan vaivoja kun multa katosi lukuluettelo päiväkausiksi ja olin jo ihan stressissä. Monessa blogissa on ollut tuosta maininta ettei pääse kommentoimaan tai sitten ne kommentit katoaa. Ihan helteisiin asti ei taida enää mittari nousta, mutta kyllä lupaavalta näyttää tuon lämpimän sään suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Kiki. Ideat ne syntyy monesti tarpeellisuudesta, niin kuin tämäkin pakkijuttu. Ruukkuja en omista ja muut astiat olivat käytössä. Koristepakit siis käyttöön :)

      Viime yö oli niin kylmä, että meinasin jäätyä..mitenkä selviän talvesta :D

      Hyvä, että löysit luettelosi takaisin. Huomasinkin, että uusi postauksesi on oottamassa minua. Ihan kutkuttaa taas, mitenkä ne nauruhermot on koetuksella :)

      Poista
  4. Kyllä minäkin olen kesäihminen, mutta tään kesän helteet olivat jo vähän liikaa :) Meinasi nääntyä ihan.
    Hienoja kukkia ja jännät kasvatuspaikat:)
    Minä olen ihmetellyt nyt kun ei oikein edes huvita puutarhalehtiä lukea, mikä lienee tympäännys nyt iskenyt. Mut niitä voi lukea sitten myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon minä kumma heppu, kun ei ne helteet haittaa, vaikka kuinka hiki virtaa, mutta niin minä nautin niistä :)

      Jospa sulle on syksy jo iskenyt. Mutta totta, puutarhalehtiä voi lueskella milloin vaan :)
      Koita piristyä :)

      Poista

Ihanaa, kun kävit. Mikäli jätit kommentit, kiitos siitä. Aurinkoisia päiviä!