perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kesää odotellessa!


Viileää on ollut, vaan silti ihanaa. Opiskelut loppui kesän ajaksi. Syksyllä jatketaan. Tulee kyllä tarpeeseen paussi. On saanut suunnitella pihaa, uusia rakennelmia, kukkapenkkejä, patioita, polkuja, yms yms. Ekaa kertaa oikein piirsin paperille suunnitelmat, saas nähä tuleeko samanlaista valmiina. No kuhan sinnepäin :D  On muuten ihanaa, kun kaikki kevätkukkijat ovat kukassaan. Hain viime keväänä lemmikkejä metsästä ja istutin kiven juurelle. Ovat levinneet vähän isommallekkin alalle. Ei haittaa, ovat niin kauniita.



Viime postauksessa taisikin olla jo tästä vuorenkilvestä, mutta tykkään tosi paljon, joten lisää kuvia.







Parin vuoden takaiset omenapuun alle istutetut  tulppaanit suvaitsivat viimein nousta.Oi, ylhäiset :)




Kuvia takapihalta tien varresta. Romua on tullut lisää vaan tuskin itekkään tunnistan, mitä olen lisännyt. Hehe, vai en muka. Joka ikisen aarteen tunnistan, mistä ovat peräisin ja milloin ovat siihen tulleet :D


Muutama yökuva eiliseltä. Tuo pyöränlamppu on joku pimeäntunnistinvalo, joka toimii aurinkokennolla. Oli niin sopivasti oikean pyöränlampun näköinen, että tökkäsin sen tuohon tyhjään tankoon :D Ohjaustanko siis puuttuu. Menee ihan täydestä, eikä puuttuvaa osaa ees huomaa.

Huomenna on luvassa lämmintä forecan mukaan, noh, katotaan. Myö lähetään hakemaan kuormalavoja  yks peräkärryllinen, jospa viimeinkin sen sohvaryhmän sais aikaan.

Oikein lämmintä ja aurinkoista viikonloppua teille ihanaiset lukijat. :)


6 kommenttia:

  1. Aika moni tuntuu inhoavan vuorenkilpeä, mutta minusta se on kaunis kukka omalla paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ihmiset hävittää sitä pois, minustakin ihana ja kaunis kukkiessaan. Lisäksi tosi helppohoitoinen :) Aurinkoista viikkoa.

      Poista
  2. Lemmikit näyttävät suloisilta kiven kupeessa. Mukavaa kesäkuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vuokko, aika hyvin siirto onnistui, vaikka viime keväänä eivät vielä kukkineet. Sulle kans lämmintä viikkoa :)

      Poista
  3. Minäkin tykkään vuorenkilvistä. Ne menestyy jopa minulla. Ne ei erityistä hoitoa vaadi, jänikset ei ole niitä vielä hävittäneet ja niitä tulee jopa lisää, kun ovat kasvaneet niin paljon, että on voinut paakun jakaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään jänikset eivät niistä välitä, vaikka hyppelevät aamuisin pihamaalla :) Vuorenkilpi on siitäkin helppo, että kasvaa lähes missä :) Aurinkoista viikonloppua :)

      Poista

Ihanaa, kun kävit. Mikäli jätit kommentit, kiitos siitä. Aurinkoisia päiviä!