lauantai 2. syyskuuta 2017

Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu..♪♪♫♪♫♫♪

Hei, pitkästä aikaa!
Kesä meni tosi nopeasti, oliko sitä olenkaan? No ei ainakaan ilmojen puolesta. Muutama tosi lämmin päivä, muutama viikko ihan jees ja loput sateista! No jokunen ihana lämmin ilta, tyyni ja sumuinen. Niistä illoista nautin eniten ja pienestä tihkusateesta. Kävin uimassa aina sateella ja tietenkin muulloinkin, mutta sateella uiminen on ihan parasta. Tänään, kun tätä kirjoitan, on puolikuu ja kirkas tähtitaivas ♥ Istuskelinkin pihalla niska kenossa ja tiirailin tähtiä.

Ruusutarha on kasvanut edellisvuodesta. Paleltumia eipä juurikaan yhtään, muutama ruusu nousi tosi hitaasti ja mielenkiinnolla ootan, minkävärisiä ovat. Jos nyt ehtivät kukkimaan.

Ruusutien varteen on istutettu pikkusydämiä ja ruusuangervoja. 

Heidi Klum ainakin selvisi ja onkin kukkinut aika mahtavasti koko kesän.

 Kyllä tuolla kelpasi juoda aina aamuisin aamukahvit uinnin jälkeen.



Heinäkuun lopulla ruusutien varrelta, syysleimut ja tuoksuherneet kukkivat, tosin aika vähäisesti. Mutta hienoa, että ollenkaan. Pelkäsin jo, etten saisi haistaa tuoksuherneitten tuoksua koko kesänä. 






Maanpeittoruusu, jonka nimeä en tiijä, innostui kasvamaan. Viime kesän suihkulähteen tyttö saa kastella nyt näitä, kun ei saatu allasta kaivettua. Hävitettiin muovinen  ja ajatuksena oli muurata betonista ja kivistä uusi, mutta niin vain jäi. Kesäkeittiön rakennus yms muiden korjaamine vei akaiken sen sateettoman ajan. Ehkä ensi kesänä löydetään sille sopiva paikka.




Kiesien eessä oleva pikkuniitty ja unikot. Ne ainakin kukoistavat tänä loppukesänä.
Se on niin surullista, kun lähes kaikki siemenistä kasvatetut kukat alkavat kukkimaan vasta heinäkuun lopulla ja silloin yöhallatkin jo lähestyvät. Ei kauaa ehi nauttimaan kukkaloistosta. Ellei sitten jakasa pelata hallaharsojen kanssa joka yö. Ite en ole vielä peitellyt.
Toivotaas, että saamme nauttia kukista mahollisimman pitkään. :)

Ihanaista ja lämmintä syyskuuta ♥




4 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista on puutarhassasi. Ruusut ovat kukkineet siellä upeasti. Toivottavasti alkanut syyskuu olisi vielä lämmin ja yöhalloilta vältyttäisiin. ps. blogissani on arvonta jossa hyvät palkinnot. Käyhän osallistumassa jos et ole vielä ehtinyt. Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Alkukuukausi ainakin ihanan lämmintä ja hallaharsot pelastaa jonkin aikaa.

      Täytyypä käydä blogissasi vierailulla :)

      Poista
  2. Todella kaunista <3 Tuo Heidi Klum ruusu on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Itekkin tykkään siitä kovasti. On talvenkestävä myös :)

      Mukavaa syyskuun alkua ♥

      Poista

Ihanaa, kun kävit. Mikäli jätit kommentit, kiitos siitä. Aurinkoisia päiviä!