lauantai 28. kesäkuuta 2014

Avoimet ovet puutarhaan - päivä!

Heissan! Sunnuntaina saa taas käyskennellä toisten puutarhoissa ihan luvan kanssa. Meijän puutarha on mukana toista kertaa, että tervetuloa tutustumaan :) Tänä vuonna onkin erilaista, koska päivä on aiemmin, kuin viime vuonna, eivätkä kaikki kukat ehi kukkia. Toisekseen on ollut niin kylmääkin, että sen vuoksi monet kukat ovat vielä nupuillaan elleivät ole paleltuneet. Meillä paleltui 5 ruusupuskaa, pari kultatyräkkiä, pari puuta ja jotkut maksaruohotkin ovat tosi kurjan näköisiä. Ruusupuskat leikkasin ihan alas, samoin puut. Jospa ne sieltä vaikka ens keväänä nousevat.

Meillä otetaan näin rennosti ja hyvä, että jotkut osaavat tuon makoilun puolen :)
 Tyttö poikaystävänsä kanssa viettävät viimeisiä lomapäiviä.
Mummun pikkuharakka tuli kastelemaan syysleimuja.
Ja katos katoskin on noussut pystyyn...moneskohan tuokin viritys...mutta eppäilen, että viimenen tuota laatua. Pithän se tuoki ostaa, ku halavalla sai :D

Hiekkalaatikon koristekruunuja.


Verhoja on taas viritetty sinnesuntänne.

Tämän aurinkokellon löysin metalliroskiksesta. Vähän oli vinksallaan, mutta oikomalla suoristui.

Takapihan ankkalampi ja minun aamukahvipaikka.

Siinä on muute virityksiä joka lähtöön ja haha huomasin nyt vasta kuvasta tuon käärmeen. Joku pikkuimmeinen sen siihen käyny ripustamassa :D


Viettäkäähän mukava ja kesäinen viikonloppu ja toivotaan paljon puutarhaan tutustujia sunnuntaille teille, joilla avoimet ovet ovat. Toivottavasti myös meillä käy jokunen satunnainen matkailija :)


14 kommenttia:

  1. Toivon siulle oikein mukavaa päivää, paljon vierailuja ja ennenkaikkea kaunista säätä:)
    Jos oisitlikeenpänä niin tulisin varmasti, mutta olen hengessä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti. Noita kaikkia tarvitaan, että päivä onnistuisi :) Mutta olen tyytyväinen, että ees joku eksyy meijän pihalle. Ja jos joskus näille seuduille tulet, niin tervetuloa vaan käymään :)

      Ihanaa päivää sinullekkin.

      Poista
  2. Onpa harmi, että ei olla sunnuntaina siellä teillä päin. Täytyy etsiä muita avoimia puutarhoja. Mutta menestystä, sinulla sitä riittää näytettävää kävijöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulevi. Jonkun verran ihmisiä on käynyt, mutta sade tais ajaa loput pois.

      Mielelläni oisin sinut tavannut :)

      Poista
  3. Toivottavasti on hauska päivä ja paljon kävijöitä. Kiva tutustua näin kuvista edes puutarhoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie, heti klo 12 olikin jo väkeä pihassa ja kolme tuntia meni siivillä, mutta nyt sataa taivaan täydeltä. Ihan tyytyväinen kuitenkin oon :)

      Täytyy laittaa lisää kuvia uusista jutuista, joita viime yönä värkkäsin :)

      Poista
  4. Hauskaa puutarhapäivää sinne teille.

    VastaaPoista
  5. Blogissani on muuten haaste sinulle.

    VastaaPoista
  6. Hauskalta näyttää tunnelmasi! Surullista nuo paleltumiset! Jäinkin miettimään missä päin oletkaan, muttal löydän kun etsin...kumma kun tässä ei käynyt talven kanssa kuinkaan. Kirsikkapuu vain paleltui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keski-Suomessa asustelen. Juhannuksen jälkeenkin havaittavissa paleltumia. Kumma kesä, onneksi pari viikkoa eteenpäin näyttäs olevan lämmintä. Jospa pionit viimein pääsisivät kukkimaan. Harmi kirsikkapuutasi.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Puutarhasi näyttää todella hauskalta. Harmi että osa kasveistasi paleltui. Meillä ei onneksi käynyt niin. Mutta erittäin lämmin ja märkä talvi vei kärhöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli :) Meillä taas kärhöt selviytyi. Onneksi se on nopeakasvuinen, jos aiot hankkia uusia.

      Mukavaa kesäaikaa :)

      Poista

Ihanaa, kun kävit. Mikäli jätit kommentit, kiitos siitä. Aurinkoisia päiviä!