lauantai 14. huhtikuuta 2018

Liian pitkä kevään odotus!


Hei pitkästä aikaa! Talvi on ollut pitkä ja runsasluminen, varmaan koko suomessa.
Eikä yhtään helpottanut pitkä infulenssa, joka kesti lähes kolme viikkoa. 
Kunto meni tosi huonoon kuntoon, mutta onneksi nyt jo ollaan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa :) 

Kevättä on ootettu niin hartaasti, että meinasi jo vallan usko loppua. Viime päivät ovat kyllä olleet sen odotuksen arvoisia. Ihan aurinko ja sulamisveden lirinä. ja kestohanget ♥ Tulee niin lapsuus niistä mieleen, kun pääsi kulkemaan metsässä minne sattuu, puiden ja isojen kivien välistä.
Eksyinkin monta kertaa, kun kirmailin vauhdilla eteenpäin :D

Oottekos muuten laittaneet siemeniä itämään? Minä innostuin ihan liikaa ja nyt on vaikeuksia niiden kanssa, kun loppuu tilat. Tänään koulin tomaatit, pinaatit, mustasilmäsusannat ja basilikat.  Auringonkukatkin olivat jo niin pitkiä, että pakko laittaa omiin ruukkuihinsa. Millonkahan lie saa maahan asti.

  
Tänä vuonna oon laittanut versoja enemmän, kuin ikinä. Piti tehä keittiön ikkunalle lauta,
että saavat valoa ja tilaa. Maissia, herneitä, ohraa, auringonkukkia, sinapinsiemeniä, anista, retiisiä. Kaikki muut lähtivät hyvin itämään paitsi anis. Se olikin testi. 


 
Joka ikkunalla on jonkinnäköstä purnukkaa :D





Ihanat romuni paljastuvat pikkuhiljaa lumen alta :) 
Kuva otettu pari viikkoa sitten, että lumet ovat saaneet kyytiä aikalailla sen jälkeen.


Käyn joka kevät tervehtimässä tuota penkkiä. Perinnettä on jatkunut yli 15 vuotta.
 Mielenkiintoista olisi tietää sen tarina, että miten tuonne päätynyt. On ihan järven rannassa.


Siellä se mun uimapaikka oottaa. Jospa pääsisin vähän pulikoimaan jo vapun aikaan. 
Joka vuosi yhä enemmän ja enemmän on into omaan rantaan ja avantoon sekä kesäuimapaikkaan.
 Ne on niitä asioita, joihin ei auta, kuin raha. Lottovoitto olis paikallaan.
Kahellakympillä ei vielä mökkiä saa, semmosen summan olin voittanut :D


Tämmösiä tällä kertaa. Mukavia kevätpäiviä teille ♥

8 kommenttia:

  1. Ihan selvästi alkaa olla kevättä, kun tavarat paljastuvat lumen seasta. Taimetkin ovat hyvin kasvaneet. Kyllä se tästä vielä kesäksi muuttuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pitkä talven selkä taittunut. Ihmeen hyvin taimet lähteneet kasvuun, toivotaan, että saa ne vielä maahankin :)

      Mukavaa kevään jatkoa :) <3

      Poista
  2. Ihana ikkunalauta sinulla! Oikea vihreä keidas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulevi :) Oli pakon sanelema juttu, kun loppui pöytätila, mutta nythän ei tarvii verhoja :D

      Ihania kevätpäiviä ♥

      Poista
  3. Kivoja keväisiä kuvia ja vihreitä versoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vuokko :) Versot ovat tosi hyviä leivän päällä ja salaatissa :)
      Mukavaa keväänodotusta :)♥

      Poista
  4. Ihanaa vihreää..hienosti jo kasvavat! On kyllä mukava kun tuo kevät on jo alkanut:) Hienoja kuvia ja tuo penkki on kyllä jännä:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja hyvää kevättä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt ovat tosi isoja, nuo taimet. Mihinkä niitten kanssa vielä joutuukaan :D
      Sulle kans mukavia ja aurinkoisia kevätpäiviä ja kiitos lukijalistalle liittymisestä :) ♥

      Poista

Ihanaa, kun kävit. Mikäli jätit kommentit, kiitos siitä. Aurinkoisia päiviä!